torstai 31. heinäkuuta 2014

Turhien tavaroiden myyminen



Nappasin tuossa viikko sitten kellarissa käydessämme kuvat leuanvetotangosta, vanhasta matkalaukustani ja rullaluistimista. Tavaroita, joita olen joskus käyttänyt mutta jotka ovat jääneet nyt pariksi vuodeksi täyttämään kellaritilaamme. Innoissani päätin kokeilla Tori.fi:n uutta appia puhelimellani (android) ja laittaa tavarat myyntiin. Apin käyttäminen oli helppoa, vaikka hieman ärsytti etten päässyt apin kautta kirjautumaan omille sivuilleni. Sain kuitenkin lisättyä tuotteet myyntiin ja jäin miettimään, että sattuisiko mikään noista tavaroista löytää uutta omistajaa.

Noin tunnin sisään myynti-ilmoituksien laitoista olin jo saanut leuanvetotangon menemään ja eilen myös sain yllätys soiton matkalaukun ostajalta. Molemmista tavaroista onnistuin saamaan 10e, joten 20e enemmän häihin on tiedossa :) Pieni raha, mutta ajattelin yrittää vieraskirjan sillä ostaa. Vielä jos saisi nuo rullaluistimet menemään 15e hintaan, niin voisin hyppiä innoissani vielä lisää. Tuntuu, että olen jäämässä kohta koukkuun tähän tavaroiden myymiseen, mutta mielummin myyn turhat pois kuin että ne vievät kellarissa tilaa.

Tässä linkki rullaluistimiin, jos joku sattuisi olemaan kiinnostunut. Hinnasta voidaan aina keskustella.

Koko 40 rullaluistimet

- Essi -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti