torstai 7. elokuuta 2014

Häiden hinta

Häitä on monenlaisia, mutta perinteisesti ne eivät ole halpaa hupia. Tulevan mieheni kanssa olemme säästäneet häihin jo vuoden ajan ja pääsemme juuri ja juuri tavoitteeseemme. Koko vuoden tiukka säästäminen on tuntunut ajoittain kovalta, mutta nyt kun häihin on enää muutama päivä ja kauan odotettu häämatka sen perään, niin kaikki säästäminen on tuntuu hyvältä. Enää ei ketuta kun on pyöräillyt töihin sateessa, kun halusi säästää bussirahat tai kun töihin on vienyt edellispäivän päivällisen loput evääksi, jotta lounaaseen ei kuluisi yhtään rahaa.

Vuoden aikana olemme huomanneet että pienellä rahallakin pärjää yllättävän hyvin. Esimerkiksi kävimme maaliskuussa päivä Tukholmassa risteilyllä Viking Linellä, jossa matka taisi maksaa n. 10e + aamiaiset. Tietysti tuon päälle tuli vielä ruoat ja juomat erikseen, mutta kun olin ensimmäisen päivän varautunut eväsleivillä, ei ruokaakaan niin kauheasti upponut. Myöskin huomasimme marraskuussa käydessämme Lontoossa, että 100e/henk. riitti hyvin 3 päivän metromaksuihin, ruokaan ja jopa yhteen shoppailuun paitaan. Budjetti piti kun suurin osa nähtävyyksissä oli hienompaa vain katsoa ulkoapäin. 

Lontoossa marraskuussa 2013

Viking Line maaliskuussa 2014


Tietysti on ollut myös viikonloppuja milloin on tullut pyöriteltyä peukaloita kun ei ole rahaa tehdä mitään, mutta nämäkin viikonloput on sitten mennyt katselemalla leffoja, pyöräilemällä ja nauttimalla toistemme seurasta. 

Leffaan menossa talvella.


Piakkoin sitten nähdään onko tämä säästäminen kaiken tämän arvoista kun itse häät tulevat, mutta itse tiedän jo nyt että on. Listaan myöhemmin vielä tarkemmin mihin olemme rahamme laittaneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti