keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pancake Day - 16.11.


Ajattelin kirjoitella hieman erilaisesti aiheesta kun yleensä. Päätimme nimittäin viime lauantaina osallistua koko suomessa järjestettävään ravintolapäivään. Tuon päivän ideana on, että jokainen voi perustaa tuona tiettynä päivänä ravintolan esim. kotiinsa kuten me teimme. Idea meille osallistua mukaan syntyi jo alku syksystä kun haaveilimme amerikkaistyylisistä pannukakuista ja huomasimme, ettei niitä ainakaan helposti löydä suomesta ravintoloista. Amerikkaiset pannukakut ovat suomen versioon verrattuna täyteläisimpiä ja muistuttavat enemmän lettuja kuin pannukakkua.



Päätavoitteenamme oli saada rahat takaisin siitä, mitä olimme käyttäneet aineksiin. Varauduimme tekemään 30 taikinaa, johon käytimme noin 60 euroa kertakäyttöastiat mukaan luettuna. Näin jälkikäteen huomasimme, että olimme hieman yläkanttiin arvioineet määrän. Päivän aikana tarjoilimme noin 45 annosta pannukakkuja, joiden hinnat olimme laskeneet kattavan aineksien kulut. Onnistuimme juuri kattamaan päivän kulut tällä myynnillä ja aineksia jäi meille jonkin verran ylitse eli näkisin että teimme hieman myös voittoa. Ainakaan tällä viikolla meidän ei tarvitse ostaa erikseen ruokaa! Eniten meille jäi ylimääräiseksi maitoa, josta olenkin tehnyt nyt suomalaista pannukakkuja (makeaa & suolaista) sekä kasvis lasagnettea. Muita ideoita mihin kuluttaa ylimääräinen maito (mielelään suolaista)?

Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin hauska ja tapasimme mahtavia ihmisiä! Kiitos kaikille kävijöille ja toivon, että pystymme jälleen osallistumaan ensi ravintolapäivänä.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Ylimääräistä tavaraa?

Kuulostaako tutulta: kaapit ovat täynnä tavaraa, työ-/makuuhuoneesta löytyy extra laatikoita, joille ei oikein tunnu löytyvän paikkaa, vaatekaappi tai kellari ovat niin täynnä, että turha kuvitella että sinne mahtuisi enää mitään. Minulle ainaskin nuo ovat tuttuja ongelmia. 

Menin tämän syksyn aikana muutamia kodin tavaroitamme läpi ja huomasin, että voisin yhtä hyvin myydä osan tavaroista pois. Osa kattiloista oli jäänyt käyttämättä kun olimme muuttaneet uuteen asuntoon ja hella vaihtui samalla. Pari kaiutinta oli jäänyt pölyttymään uusien ottaessa niiden paikat. Löysin jopa pari vanhaa kalevala korua itseltäni, joita tiesin etten tulisi ikinä käyttämään (ei vain sovi minulle). En halunnut heittää näitä tavaroita roskiin, joten päätin yrittää myydä ne. Kattilat ja muut pienet kodin tavarat lähtivät mukaamme peräkonttokirpikselle, joka loppujen lopuksi osottautui flopiksi, mutta hauska kokemus silti. Muut isommat ja kalliimmat tavarat laitoin myyntiin Tori.fi -sivuille. Mietin pitkään käytänkö tori.fi vai huuto.net -sivustoja, mutta lopulta mielestäni torissa ajattelin saavani tavarat myytyä helpommin. Muutama kuva & lyhyt kuvaus tavaroita teki tehtävänsä ja sain lopulta suurimman osan tavaroista myytyä. Loppujen lopuksi sain rahoilla ostettua meidän kuukauden ruoat, joten kannatan ehdottomasti käymään kaappinne läpi. Muistakaa myös, että on parasta hinnoitella tuote sillä hinnalla millä itse voisit ehkä tuotteet ostaa. Liian kallis tuote ei omasta kokemuksestani myy. 

Ja pienenä vinkkinä: kaikki lasten tavarat, lelut ja vaatteet näyttäisivät olevan haluttua tavaraa netissä ja kirpputoreilla, joten valokuva vaikka ihanasta mekosta vie paljon vähemmän tilaa kuin säilyttää kaikki vaatteet kaapissa ;) 

torstai 7. marraskuuta 2013

Kauppakassin hinta

Tiedätkö paljonko maksaa maito tai leipäpussi? Katsotko nopeasti vain hinnan kun nappaat tuotteet hyllystä ja ihmettelet kassalla, että tulipas taas korkea lasku?

Kuva: Wonderlane


Meille kaupassa käynnistä on tullut eräänlaista peliä, jota pelaamme joka kerta. Kaikki on kiinni kauppalapusta ja hinnoista. Ensin kirjataan ylös mitä viikolla tullaan syömään ns. ruokalistaan ja sen jälkeen koostetaan siitä kauppalappu. Sääntöihin kuuluu, että kaikki ostettavat tavarat täytyy löytyä kauppalapusta. Jos kaupassa alkaa esimerkiksi tehdä mieli jotain makeaa ja toteat, ettei kauppalapussa sitä lue, niin sitä ei myöskään osteta. Ainoana poikkeuksena on tapaukset, missä toinen ei ole kirjoittanut jotain tärkeää ylös mitä toinen on pyytänyt. Näitä poikkeustapauksia on ehkä kerran kolmessa kuukaudessa eli ne pyritään pitämään hyvin minimaalisina.

Kun kaikki ostokset on kirjoitettu kauppalappuun kirjoitetaan tuotteen perään paljonko se tulisi maksamaan. Esimerkiksi:

Myslipaketti 2,5e
7l maitoa 7e
lehtisalaatti 1,20e
paahtoleipä 1,50e
Yhteensä: 12,20e

Kaikki ostokset lasketaan yhteen ja siihen summaan varaudutaan. Meillä tuo summa on vaihdellut 25 - 35e välillä, riippuen mitä ruokaa on viikolla. Tämän jälkeen mennään kauppaan, jossa tuotteiden hinnat pyritään pitämään arvioiduissa hinnoissa. Kaikkia hintoja ei voi etukäteen tietää, mutta on mielenkiintoista kokeilla mihin hintaan sen laittaisi. Tämän kautta oppii todella paljon paljonko eri tuotteet loppujen lopuksi maksavat. Esimerkiksi 7l maitoa maksaa lähemmäksi tuon 7e, mikä on omasta mielestäni aika paljon maidosta. 

Kun tiedän paljonko ruokaostokseni keskimäärin maksavat viikossa / kuukaudessa tiedän paljonko tarvitsen rahaa sitä varten. Näin myös budjetin suunnittelu käy yhä helpommaksi!